Kaksi kotimaata -dokumenttielokuva

Parikymppisenä Ibrahim Khalil luki bangladeshilaisesta lehdestä Suomesta. Maasta, jossa korruptiota ei juurikaan esiinny, ja päätti saman tien muuttaa pohjoiseen. Khalil aloitti opinnot Raumalla ja teki töitä siivoojana.

Kymmenen vuotta myöhemmin neljää Kotipizza-ravintolaa pääkaupunkiseudulla pyörittävä Khalil on onnistunut toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.

– Jo lapsena ajattelin, että jos joskus saan rahaa, autan toisia ihmisiä. Olisin valmis tulemaan töihin vaikka vuoden jokaisena päivänä, koska näen suoraan, mikä vaikutus työlläni on ollut kotikylän lasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin, Khalil sanoo.

Khalil rakensi köyhään kotikyläänsä koulun paikallisille lapsille. Rakennusta on jo laajennettu ja nykyään koulua käy yli sata lasta. Köyhimmät opiskelevat ilmaiseksi ja Khalil suunnittelee rakentavansa koulun läheisyyteen sisäoppilaitoksen tarjotakseen myös majapaikan sitä tarvitseville.

Koulussa opetus tapahtuu suomalaisen koulun periaatteita noudattaen ja Khalil kertoo haluavansa jatkossakin panostaa opetuksen laatuun.

Lasten lisäksi pian apua saavat kylän leskinaiset, joille Khalil haluaa tarjota työtä rakenteilla olevalla maitotilalla.

– Bangladeshissa ei ole sosiaaliturvaa kuten Suomessa, vaan kaikkien on elettävä omalla rahalla. Leskinaisten on vaikea elättää perheitään, joten haluan auttaa heitä siinä.

Khalil on päättänyt tehdä ympärillään hyvää.

– Minä en tarvitse kallista autoa, ei sillä saa ajaa sen lujempaa kuin halvemmallakaan. En tarvitse myöskään hienoa taloa. Emme asu metsässä ja se riittää.

Ja niinhän se riittää.