15.05.2018

Kanakotzone – maun ja muodon vuoksi

Niklas Merkell singahtaa lippis tutusti vinossa viemään ikkunapöydässä odottaville asiakkaille tilaukset pöytään.

”Ja kotzonet, olkaa hyvät!”

”Sehän on meillä Kotipizzassa kehitetty noin 20 vuotta sitten. Tuotekehityksestä tuolloin vastanneen Sikströmin Hessun ja hänen tiiminsä käsialaa”, paistovuorosta yllätetty Niksu kertoo kotzonen taustoista leivontapöydän ääressä.

Multiyrittäjäna toimiva Merkell isännöi kolmea Kotipizzaa Helsingissä ja omien sanojensa mukaan kotzoneilla on tullut ruokittua jokunenkin stadilainen vuosien varrella.

”Ei se itse asiassa vaikeimmasta päästä ole leipoa, koska suurin osa täytteistä laitetaan uunissa paistamisen jälkeen. Mutta just se tekee siitä niin freesin ja rapean. Aina se on siisti tarjoilla, koska se on tavallaan meidän oma juttu”, virnistää Niksu uutta pizzapullaa työstäen.

Kotzonesta oli alun perinkin tarkoitus tehdä astetta kevyempi vaihtoehto Kotipizzan ruokalistalle. Haluttiin rakentaa kokonaisuus, jossa salaatin rapeus ja tuoreiden raaka-aineiden puhtaat maut yhdistyvät. Alkutaipaleella kotzone tehtiin vehnäpohjaan, kunnes se sai nykymuotonsa ruiskuitupohjaan leivottuna. Ruispohjasta on sittemmin tullut monelle ehdoton valinta tavallisiinkin pizzoihin.

”Mitään ei ole liikaa, eikä mitään liian vähän. Täydellinen balanssi parhaita makuja”, toteaa Niksu seuraavia kotzoneita rakentaessaan.

Omansa yrittäjä paljastaa syövänsä aina valkosipulimajolla höystettynä, mutta vaihtoehtojahan on monia. Kotzonen kun saa tuunata omansa näköiseksi kastikevalinnalla.

 

Iskikö nälkä? Tilaa oma kanakotzone Kotipizzan uuden verkkokaupan Beta-versiosta.